16.2.2012

Tikit lähti

Eilen käytiin poistattamassa tikit. Soila-täti poisti ne ihan vaan saksilla leikkaamalla nips-naps ja nyppimällä langanpätkät pois. Dessi ei ollut moinanskaan :D. Hyvä Nasse!

Samalla kuunneltiin keuhkot, kun potilas on yskinyt viikonlopusta lähtien enemmän kuin normisti. Mitään ei kuulunut...siis mitään epäilyttävää :P. Kaikki oli normaalia.

Sitten kurkattiin korviin sellaisella kurkistuskapineella jollainen ihmislääkäreilläkin on ja ensimmäistä kertaa Dessi antoi tehdä tuon ilman kamppailua tai nukutusta. Olin ihan haavi auki! Toki ensin piti hypätä pystyyn ja yrittää tassulla huitoa pois mamman päätä pitelevät kädet, mutta kun lääkäritäti näytti sitä laitetta ensin Nasselle, että tällaisella katsotaan, niin sen jälkeen sai ihan hienosti katsoa (vaikkakin varovasti). WOW!

Vähän näkyi korvissa (toisessa enemmän) vaikkua, mutta siihen meillä on puhdistusainetta. Mitään punaista tai likaa tai ärtyisyyttä ei löytynyt. Nyt pitää vaan puhdistella. Saman käsittelyn saa Ringo :).

Nyt on elo siis pönttövapaata, "jos ei laske Sämpylää", sanoo Dessi ;).

Saatiin vielä resepti kortisonisuihkeeseen kun ajateltiin että antibiootin kera sillä voisi päästä vaikuttamaan enemmän tuonne nenän syvimpiin onteloihin poistamaan tulehdusta.

Se mikä oli aika kummallista ja jonka huomasin sunnuntaina jo oli se, että Dessi "tuntui" käteen jotenkin oudolta ja natisevalta...ihan kuin perunajauhopakettia natistelisi. Mainitsin tästä lääkärille ja totesimme että Dessin otsalohkossa olevan reiän kautta ilmaa oli mennyt ihon alle ja levinnyt tosi laajalle alueelle: niskaan, kaulaan, etujalkoihin, selkään ja kylkiin. Takapää ja -jalat olivat vielä normaaleja.

Lääkäri oli sitä mieltä että tämän ei pitäisi olla mitenkään vaarallista ja että ilma ei tuosta voi kulkeutua  "vaarallisiin" elimiin JA että ilman pitäisi olla poistunut parin viikon kuluttua. Voi mun pientä ilmapallokoiraa ;) <3 <3<3. Ja kun tuo kallossa oleva reikä sulkeutuu/korjautuu niin ilman tulokin lakkaa.

Nyt vain sitten tassutellaan elämää eteenpäin ja katsotaan miten pärjäillään. Seuraavat maksa-arvot otetaan antibioottikuurin jälkeen n. 2-3vkon kuluttua ja tulevina vuosina tehdään kuurittaisia antibiootti-iskuja jos/kun bakteeritulehdukset jatkuvat.

Ruokavaliomuutoksiin pitää perehtyä, että mikä olisi nyt ja jatkossa parasta pikkupotilaalle. Ainakin  alamme käyttää Nutolinia säännöllisesti:
"Nutrolin® Seniori tukee ikääntyvän koiran hyvinvointia

* nivelten liikkuvuus
* kehon ja mielen hyvinvointi
* ihon ja turkin huolto

Ikääntyvän koiran niveliä kolottaa ja vauhti hidastuu. Iho ohenee, kuivuu ja turkki menettää entistä kiiltoaan. On lisäksi tavallista, että seniorikoiran muisti heikkenee ja mielen vireystaso alenee, aivan kuten ikääntyvillä ihmisilläkin. Ravitsemuksen laadulla on suuri merkitys ikääntyvän koiran fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. 

Seniorikoira hyötyy runsaasti EPA:a sisältävistä omega-3-öljyistä. Suunnittelimme Nutrolin® Seniorin tukemaan ikääntyvän koiran kehon ja mielen hyvinvointia. Se sisältää vain korkealuokkaisia ja puhtaita raaka-aineita.

Runsaasti EPA:aa sisältävä erikoiskalaöljy, luonnollisten antioksidanttivitamiinien seos ja kasviöljyjen välttämättömät rasvahapot huoltavat ikääntyvää lemmikkiä. Suositellaan yli 8-vuotiaille koirille, suurille roduille jo varhemmin.   HUOM. Myös nuoremmalle, nivelrikkoiselle koiralle on EPA-painotteisesta Nutrolin® Seniorista hyötyä, sillä se vaimentaa nivelten tulehdusreaktioita jo muutamassa viikossa."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti