Tänään oltiin Masalassa agikisoissa. Sää oli suorastaan helteinen ja meinattiin läkähtyä.
Ringo osallistui 2 radalle ja Dessi yhdelle. A-radalla Sämpylä lipesi näpeistä ja hyppäsi esteen väärin päin ja siitä hyl. B-radalta tuli kontaktivirhe, mutta muuten suht ok. Sijoitus 4.
Dessi kipitti B-radan läpi virheittä, mutta 1.8 sek yliaikaisesti. Sijoitus 3. Desu voitti siis Ringon. Hyvä Desu!!!
Sitten katseltiin vielä vähän aikaa kisoja ja ajettiin kotiin. Taloyhtiön pihatalkoot olivat juuri loppumassa ja kärräsin meidänkin risut lavalle. Sitten kävin Tarjoustalon viherpihalla ja Plantagenissa. Plantagenista mukaan tarttui kesäkukkia (pelargonit 4x10e) ja kärhöjä (3,94e/kpl). Kärhöt ei olleet suuren suuria, mutta niin ei ollut hintakaan. Tähän siis piti jättää ostoskierros, mutta sitten siinä ihmisvilinässä ja ostohurmion vallassa nostelin kärryyn vielä varrellisen pikkusyreenin ja riippaööööpajun(?). Ne oli niiiin söpöjä, että en vaan mahtanut mitään. Perustelin ostoksia sillä, että nyt olisi pihakukat ostettu ;). Havuja en vielä hankkinut, koska pitää käydä katsomassa Muhevaisen pihasta ensin mallia.
Naapurin täti kävi katsomassa etupihan uutta penkkiä kun sitä olin haravoimassa ja tasottamassa. Ihasteli kovasti hienoa puuta ja pikkusyreeniä ja ihanasti kukkivia kevätkaihoja kuusten alla. Kerroin vielä rhodosuunnitelmistamme. Hän vielä kysyi oliko aitasäleiköt jo meidän muuttaessa paikallaan, mutta kerroin että ihan sukulaisten voimin ne siihen ollaan asennettu :). Vielä patioprojektistakin kerroin.
Kärhöjä en istuttanut vielä, mutta kastelin hyvin. Ostin pari punaista, vaaleanpunaista ja siniviolettia kärhöä. Nyt pitäisi vielä ne kärhötelineet ostaa, mutta hätätapauksessa voin laittaa vihreää verkkoa rullalle pystyyn ja pistää kärhöt kiipeämään niissä. Niinpä taidankin tehdä. Hankin kunnolliset ja kauniit tuet sitten syksyn alesta tai ensi keväänä.
Huomenna otan pihasta kuvia tänne. Takapihalla on kovasti kasvua tapahtunut ja tulppaanit varmaan ihan pian aukeavat. Pikkunarsissit kukkivat nätisti ja krookukset alkavat jo olla ohi. Pioni on venähtänyt ihan hurjasti parin lämpimän päivän aikana ja kaikki muukin kasvaa ihan kohinalla.
Nyt luppasee simmu, joten suihkuun ja sänkyyn. Desu jo kuorsaa täyttä häkää ...eikun se olikin Ringo :P.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti