Tänään käytiin koirahierojalla ja kommentit olivat, että Ringon selkä on ihan jumissa ja Dessin lonkka lukossa. Molemmat rentoutuivat hieronnassa kuitenkin lopulta niin, että Timo sai kunnolla käsiteltyä jumialueet kuntoon. Saatiin lupa kisata myös juhannuksena. Jatkossa sitten joka toinen kk tsekkaukseen ja väliajat hierontaa kotona itsenäisesti.
Ohjeet:
- lenkitystä aluksi 1-2krt/vko niin, että juoksua tulee yhtäjaksoisesti vähintään 15min
- kerran viikkoon metsälenkkiä ja nimenomaan ei polulla, jotta lavat ja selkä liikkuisivat kunnolla
- uiminen on myös suositeltavaa ja hyvää vaihtelua, eli kilpurit pääsevät kokeilemaan Hyvinkään allasta jossain vaiheessa :).
- ennen treenejä vähintään 15 minuutin lämmittely
- harjoittelun välissä jos joutuu omaa vuoroa odottamaan, uusi lämmittely ennen suoritusta
- treenin jälkeen jäähdyttelylenkki
- treenin jälkeisenä päivänä kävelylenkin jälkeen kevyt hieronta ja venyttely (ideaali olisi treenien jälkeen huilia 3-4 tuntia ja sitten tunnin kevyt lenkki ja venyttely...mutta seuraavana päivänä käy yhtä hyvin)
Ringolle vähän lisää lihaksia ihan lenkittämisellä ja painoa pari sataa grammaa pois.
Dessille peruskuntoa ja tasaista treenin lisäystä, että lihasmassa paranee. Nyt on aika lihaksettomassa kunnossa.
Ruokailu: Royal Canin nappula on ihan ok, mutta 1-2krt/vko lisänä vähärasvaista jauhelihaa ja/tai kananmunaa (ja valkuainen myös) että proteiinin saanti pysyy riittävällä tasolla rakentamaan lihaksia.
Timo oli selkeästi yllättynyt Dessin tokotasosta ja kannusti kovasti vaan jatkamaan :). Terriereitä ei ylemmissä luokissa juurikaan näy, joten kaikki yritykset on plussaa! Keskusteltiin myös eri maxiroduista ja Kelpie sai sekä rakenteensa, että luonteensa puolesta hyvät "pointsit". Lisäksi miettimäni kasvattaja on kuulemma oikein hyvä ja luotettava ja kiinnittää huomiota erityisesti koirien luonteeseen. JESSS :D!
Hieronnan jälkeen ajeltiin Ymmerstaan tokoharkkoihin, jossa Johanna kävi läpi
- merkin ja
- ohjatun noudon teoriat
Sitten harkattiin vähän ja Ringo suoriutui molemmista paljon Dessiä etevämmin. Merkin se oppi heti ja hakeutui jo varsin itsenäisesti, kun Dessi taas ei tehnyt itse mitään ja namilla/kädellä vieden hösötti ihan älyttömästi (joten voi olla varma, että mitään ei liikkunut päänupissa muuta kuin:"NAMI, NAMI, NAMI").
Ohjattu nouto meni vähän hosumalla, mutta loppujen lopuksi kumpikin koira sai haettua kapulat ja tuotua mammalle (ei otettu perusasentoon). Dessi tosin kävin ensin vain katsomassa kapulaa ja totesi että:"ei tää oo meidän kapula, emmä voi tätä tuoda", mutta haki sitten lopulta. Toiseen suuntaan muutaman kiepulan kautta löysi perille ja toi kapulan. Ringo meinasi aluksi noutaa merkin jonka takana seisoi ja yleisön hienovaraisen tirskumisen säestyksellä otettiin liike alusta uudestaan. Lähettäminen kapulalle oli näin aluksi vähän outoa Ringon mielestä ja kumpaankin suuntaan taisi epäröidä jonniinkin verran, mutta toi silti kunhan ensin hokasi mitä piti tehdä. Yhden kerran jopa nosti kapulan sikahienosti takaa kiertäen :D. Kyllä oli mamma ylpeä pikkupossunassusta :)!
Tokotreeneistä kiiruhdettiin AST:n agikentälle nostamaan maljaa tuoreelle agilityn maxikoirien SM-hopeamitalistille Shantille ja Dante-koiralle. Kentällä olikin jo aimo joukko iloisia astilaisia skoolaamassa. Sitten päälle juotiin vielä täytekakkukahvit :).
Sanna oli tuonut paikalle joukkueen SM-kisapaitoja ja minäpä tietysti ostin itselleni edustuspaidan tulevia kisaratoja silmällä pitäen. On se hieno, tummansininen tekninen paita, jonka selässä lukee AGILITY SPORT TEAM. Sillä saadaan vauhtia lisää ainakin 10% :D.
Sitten vielä iltapissat Puolarin puolikkaalla lenkillä ja kotiin nukkumaan.
Hyvä päivä kaiken kaikkiaan :), oikein hyvä päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti