5.9.2012

Epiksissä

Oltiin maanantaina Ojangossa epiksissä ja mennessä taivaat aukenivat ja vettä tuli kuin....noh aika paljon. Ukkonen jyrisi ja mietin, että jäi sitten ne saappaat ja sadevehkeet kotiin. Päätin kuitenkin ottaa ainakin yhden radan. Sitten mietin, että jos menee ihan mönkään niin ottaa päähän, joten paree ottaa samantien 2 rataa.

Alkuperäinen tarkoitushan oli siis laittaa targetit kontaktien alle, mutta koska tuomarina oli sama otus kuin Kivikossakin (joka kielsi namittamasta), niin päätin lopulta namittaa kädestä.

Ringsteri oli aika energinen ja yritteässäni pysyä vauhdissa mukana oikaisin vähän mutkia, mutta sain vain aikaan sen, että R ohitti samaiset esteen joilla lintsasin. Noh, ainakin sillä oli ihan mukava meno päällä. Lisäksi R loikaksi Aan, joten sinne piti palauttaa takaisin. Myös keinu oli jonkin sortin katastrofi.

Toisella radalla sama meno jatkui, mutta nyt sain sentään ohjattua kaikille esteille numerojärjestyksessä (peräti). Ei ole meikäläisen vauhdissa kehumista, mutta yritys on kova ;). Ainakin Ringolla oli hauskaa ja se sadekin taukosi sopivasti juuri ennen minikisaavien alkua.

Tänään käytiin Puolarissa Lauran ja Maurin kanssa käppäilemässä :). Siellä on aina niin mukavaa. Sitten käytiin kotimatkalla vielä ottamassa kentällä pikaiset kontaktit. Ne menivät aika hitaasti, mutta positiivisena puolena ainakaan ei kertaakaan loikittu kontaktia yli (ei tosin nokittukaan).

Huomenna voisi vähän tokoilla ja torstaina sitten omat aksatreenit. Perjantaina varmaan vaan hömpötellään ja lauantaina koirilla on tylsää kun mamma on agikisoissa töissä omalla kentällä. Sunnuntaina alkaa sitten tositoimet klo 9.00 rataantutustumisella (tai mahdollisesti jo 8.55). KÄÄKS! Ringo kisaa toiseksi viimeisenä luokassaan jossa koiria on ilmoittautunut 60.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti